
| etusivu | talli | hevoset | toiminta | muuta |
Talli on täysin virtuaalinen ja toimii mielikuvituksen voimalla, eli toisin sanottuna mitään ei tapahdu oikeasti.
All-Round on vuoden 2009 alkupuolella perustettu virtuaalitalli jonka perusti ensin Juulia K. Talli vaihtoi omistajaa 8.6.2009 ja sen omistavat nykyään angstcookie. ja miskaleena. Tallimme on monitoimitalli jonka toimintaan kuuluu muun muassa erilaisten kilpailujen järjestäminen, kasvatustoiminta, valmennuksien järjestäminen sekä erilaisia tapahtumia. Järjestämme kilpailuja tavallisten este-ja koulukilpailujen lisäksi muun muassa kenttä- ja lännenratsastuksessa. Lisäksi joskus järjestämme raveja. Kasvatamme monenlaisia rotuja kasvatusliitteellä ALL nimen lopussa. Myymme yleensä kaikki syntyneet kasvatit, hyvä koti on meille aktiivista kisaamista tärkeämpää. Valmennuksia järjestämme aika harvoin. Pidämme valmennuksia muun muassa este-ja kouluratsastuksessa. Talli sijaitsee Iso-Britanniassa Lontoon lähistöllä. Lue tarkemmin itse tallista Talli-sivulta. Tallissamme on monenlaisia hevosia, ratsujen lisäksi ravureita. Kisaamme hevosillamme melkein kaikkia lajeja, aina kun ehdimme. Emme periaatteessa etsi hoitajia hevosillemme, mutta jos jonkun hevosen hoitaminen kiinnostaa, ilmoita siitä vieraskirjassamme. Toivotamme sinut tervetulleeksi!
Terveisin,
miskaleena (VRL-3961)
21.11.2010, Aktiivisuutta koitetaan lisätä tallin toimintaan